Flowers on the wall

[Kaoru]

"Ymmärrän hyvin. Itsekin kuuntelen paljon musiikkia, mutta niin pieneltä haitarilta, joten en sen takia tunnista lähestulkoon mitään bändejä nimeltä." Kaoru heilui hieman edestakaisin, kädet polvien ympärille.
"En nyt menisi sanomaan, että olen hyvä piirtäjä. Pidän enemmän valokuvaamisesta..." Kaoru käänsi katseensa hieman syrjään Dorinesta. Tässä vaiheessa ihmiset normaalisti päättivät keskustelun ja sanoivat hyvästit. Miksi? Sitä Kaoru ei tiennyt. Mitä pahaa oli valokuvaamisessa? Kaoru rakasti kauniiden maisemien kuvaamista. Etenkin auringonlaskut olivat valloittaneet pojan sydämen. Enää Kaorulta puuttui tarpeeksi hyvä kamera. Tai ei hänen nykyisessä kamerassakaan valittamista ollut, mutta olisi kiva saada objektiivikamera. Sellainen sekä näyttää hienolta, että on hyvä kuvanlaadulta.
Piirtämisestä Kaoru piti, mutta ei hän mitään hirmu lahjakas siinä ollut. Tai kaipa maalaaminen laskettiin piirtämiseen.
"Tai kyllä minä tykkään maalata..."

[Dorine]

"Aijjaa, olet siis oikea monilahjakkuus?" Dorine naurahti hiljaa ja hymyili lämpimästi. Hänen suojapanssarinsa laskeutui pikku hiljaa ja tyttö tosiaankin toivoi, että Kaoru olisi sellainen kuin hän kuvitteli.
"Valokuvaus on hieno laji", hän hymähti. Dorine katseli mielellään sellaisia tyylikkäitä muotikuvia, joilla hänen seinänsä oli päällystetty, ja vaikka ei varsinaisesti maisema- tai luontokuvauksesta perustanut, arvosti kyllä niitä, joilla oli silmää nähdä tavallisessa tavatonta.

"Minä käytän käsiäni ainoastaan pianon koskettimilla", Dorine sanoi ja katui sitä samantien. Yleensä kerrottuaan, että soitti pianoa, oli tyttöä aina pyydetty soittamaan jokin näytekappale, ja silloin hollantilainen meni lukkoon. Hän ei oikeastaan pelännyt esiintymistä ja tiesi itsekin olevansa hyvä pianisti, mutta se, että metrin päässä soittimesta seisova, kuuntelemaan keskittynyt henkilö muodostaisi hänestä mielipiteensä sen kautta, miten tyttö pianoaan pimputti, sai Dorinen hermostumaan.

[Kaoru]

Kaoru naurahti helpottuneena. Huh, kerrankin joku joka arvosti hänen harrastuksiaan. Monilahjakkuus, enpä menisi sanomaan.
"Hah, tuosta monilahjakkuudesta en ole ihan samaa mieltä. Kumpaankin vain tarvitaan hieman silmää. Enkä ole mikään mestarimaalaaja. Lähinnä työni ovat jotain viivojen ja värien sotkua. Harvoin saan mitään hienoa aikaiseksi." Kaoru hymyili tytölle iloisesti.
"Pianon soittoa? wow, olen aina halunnut kokeilla pianoa! Minusta se on hieno soitin. Tykkään hirveästi pianon soinnusta..." Kaoru jäi itsekin hetkeksi maistelemaan sanojaan. "Oletko soittanut kauankin?"
Kaoru naputteli sormillaan polviaan ja katsoi Dorinea varmaankin ensimmäistä kertaa suoraan silmiin. Poika hätkähti huomatessaan kuinka tummat silmät tytöllä oli. 'Hmmm... kaunista. Hänestä voisi saada kauniita kuvia. Täytyy laittaa korvan taakse, että pyydän häntä joskus mallikseni.'

[Dorine]

"Älä viitsi vähätellä itseäsi", Dorine sanoi muka toruvaan sävyyn. Hän ei todellaakaan ollut se paras henkilö lausumaan noita sanoja, sillä itse hän ei oikein osannut myöntää ääneen olevansa hyvä jossain. Toisaalta, oli ihan hyvä olla kehumatta taitojaan turhemmin ja antaa ihmisten mieluummin itse päätellä, miten asian laita oli.
Hänen teki mieli nähdä joitain Kaorun töitä, mutta päätti odottaa, jospa vaikka poika päättäisi itse niitä esitellä.

"Rakastan sitä. Pianonsoittoa siis. Olen soittanut ihan tenavasta saakka", Dorine huokaisi kasvoillaan aito, innostunut hymy, joka niille kohosi aina, kun hän ajattelikin rakkainta harrastustaan. Piano oli todellakin hänen uskollisin ystävänsä, joka ei juoruillut hänen salaisuuksiaan eteenpäin.

Dorine katsahti kelloaan ja huomasi, että hänen tuntinsa oli virallisesti alkanut viisi minuuttia sitten, joten päätös lintsaamisesta oli kuta kuinkin tehty. Kaoru oli niin mukavaa seuraa, että tyttö ei ollut lainkaan huomannut käytävien ensin täyttyvän ja sitten tyhjentyvän ruokalasta kohti luokkia säntäilevistä oppilaista. No jaa, eihän hänellä enää mikään kiire ollut.

[Kaoru]

"Hah, taidat siis olla aikamoinen konkari! Se on hyvä, että olet löytänyt harrastuksen josta todella pidät." Kaoru hymyili lämpimästi ja venytteli käsiään. Käytävä oli tyhjentynyt, eli tunnit olivat varmasti alkaneet. Hyvä niin, ei olisi uteliaita silmäpareja seuraamassa. Olivathan he aika mielenkiintoinen parivaljakko. Nätti tyttö ja homohtava poika. Hmm, mielenkiintoista.
Kaoru haukotteli pienesti. Poika oli valvonut viime yönä myöhään maalaten. Kun kerran oli inspiraatiota niin silloin maalataan. Ja olihan taulusta jopa tullut jonkin näköinen. Kaoru rakasti siipien maalaamista, ja olikin kuluttanut tuntikausia viimeistellessään työhön tulleita siipiä.
Rakastaa, ei rakasta. Kaoru rakasti valokuvaamista. Sitä, että sai tallentaa jonkin filmille, kaikki tilanteen tunteet ja ilmeet. Kaorulla oli usein ongelmia muistaa tapahtumia, ja tämän takia hän tallensi ne filmille. Kaikki tärkeät, rakkaat muistot löytyivät filmiltä.
'Pitäisikö tämäkin kuvata?'
Kaoru katsoi hymyillen tyttöä ja heitti jalkansa suoriksi lattialle. Hetken päästä Kaoru kaatui selälleen lattialle makaamaan ja risti kätensä niskan alle. Käsien nostaminen paljasti pienen osan pojan alavatsaa, ja vaikka Kaoru yritti kiskoa paitaa peitoksi, ei tämä joustanut. 'perkule, miksi juuri nyt!' Tiukkojen vaatteiden ikuinen ongelma - väärässä paikassa, väärään aikaan.

[Dorine]

Dorine ei osannut vastata mitään, joten tyytyi vain kohauttamaan olkiaan hymyillen pienesti. Kaorun mahtoi pitää häntä varsinaisena idioottina, kun tyttö ei saanut edes kunnollisia lauseita suustaan. Hollantilainen siirsi taas katseensa tutuiksi käyneisiin kenkiinsä lannistuneen oloisena. Hän halusi tämän onnistuvan, mutta ei osannut tehdä mitään, ei ainakaan oikein.

Kaoru otti rennomman asennon Dorinen vieressä, ja tämän litteä vatsa vilahti paidan alta. Poika oli hirveän laiha pojaksi, mutta ei näyttänyt varsinaisesti riutuneelta. Hollantilainen vilkaisi nopeasti omaa mahaansa toivoen, ettei näyttänyt kauhean lihavalta. Juuri vartalo oli ainoa asia, missä Dorine oli itseensä tyytyväinen. Hän oli sopivan lihaksikas tytöksi ja hänellä oli virheetön, terveen näköinen iho, jota ei kummemmin tarvinnut meikata.

Dorine mietti, ottaisiko toisesta mallia, nyt kun ei ollut vaaraa olla kenenkään tiellä. Hän kuitenkin tyytyi vain ottamaan hieman mukavamman asennon seinään nojaten ja siirsi sitten katseensa Kaoruun, miettien, mitä sanoisi.
"Oletko ollut kauan täällä?" hän kysyi viimein.

[Kaoru]

Kaoru sulki silmänsä hetkeksi. Verensokerien lasku väsytti. Olisi ehkä sittenkin kannattanut käydä syömässä jotain.
"Hmm? En todellakaan. Ensimmäinen viikko kohta takana." Kaoru kohottautui käsiensä varaan ja hymyili. "Entäs sinä?"
Kaoru katsoi tarkkaan Dorine. Poika ei osannut vieläkään lukea tätä, hmm. Tästähän saattoi tulla mielenkiintoista. Melkeinpä ensimmäistä kertaa Kaoru törmäsi ihmiseen josta ei saanut melkeinpä mitään selville. Dorine vaikutti koko ajan vain mielenkiintoisemmalta ja mielenkiintoisemmalta.
"En tunne täältä oikeastaan ketään, ja se on aika rasittavaa. Varsinkin kun olen aika huono lähestymään ihmisiä." Kaoru virnisti leveästi Dorinelle ja kaatui uudelleen selälleen lattialle.
Dorine oli kyllä ollut poikkeus. Kaoru ei ollut edes harkinnut lähestyvänsä tyttöä mitenkään ja silti hän oli aloittanut keskustelun tuosta vain. Se oli pelottava teko Kaorulta. No, eipä poika sitä ainakaan katunut pahemmin.

[Dorine]

"Olen ollut täällä melkein viisi vuotta, mutta en silti tunne paljon ketään", Dorine huokaisi ja käänsi katseensa autiolle käytävälle. Jos hän ei olisi tiennyt syytä yksinäisyyteensä, olisi hän itsekin ihmetellyt sitä, kuinka harvan kanssa oikeasti oli vaihtanut edes muutaman sanan.
Hänen teki mieli vuodattaa Kaorulle koko elämäntarinansa, aloittaen lapsuuden yksinäisistä illoista lastenhoitajan kanssa ja jatkaen aina tähän päivään saakka, mutta sitä hän ei kuitenkaan olisi edes unissaan tehnyt. Kenties, jos heistä tulisi ystäviä, kenties sitten Dorine pystyisi viimein avautumaan ja purkamaan kaiken sisällään vellovan tuskan.

Hetken poikaa tutkailtuaan, Dorinekin oikaisi hoikan vartensa pojan viereen, asettaen laukkunsa tyynyn virkaa toimittamaan. Jos joku nyt tulisi käytävälle, hän saattaisi hieman ihmetellä lattialla lojuvaa parivaljakkoa. Dorine loi silmäyksen sen luokan oveen, missä hänen olisi kuulunut olla pänttäämässä kemian kaavoja, ja alkoi miettiä mitä aineita oli iltapäivällä. Kemian kaksoistunti, sen jälkeen biologiaa.
Ei kiitos.
"Taidanpa jättää iltapäivän tunnit muutenkin väliin", Dorine sanoi ääneen, katuen sitä heti. Ihan hyvin hän olisi voinut pitää suunsa ummessa, nyt Kaoru pitäisi häntä pahimman luokan laiskottelijana.

[Kaoru]

"Aijaa. Eli meitä on kaksi 'seinäruusua'?" Kaoru kysyi uteliaana ja kääntyi katsomaan pienesti hymyillen Dorinea. Tyttökin oli oikaissut lattialle ja nojasi reppuunsa. 'Huuh, hän näyttää vieläkin nätimmältä näin.'
"Hmm, eikös tässä ole vielä kolme tuntia jäljellä?" 'Matikkaa, luulisin... ei kiinnosta. "Kelpaako seura loppupäiväksi? Voitaisiin lähteä jonnekin. Tai sitten löhöillä tässä käytävällä loppupäivä." Kaoru virnisti.
Ehkä Dorinesta tosiaankin saisi ystävän. Hiljaa mielessään Kaoru alkoi muodostella Dorinelle kutsumanimiä. Dori hän sanoi... Dorry? Dorry kuulostaa huomattavasti hauskemmalta! Kaoru oli lähellä tyrskähtää omille ajatuksilleen, mutta sai hillittyä naurunsa. Okei, ehkä poika hyväksyisi ihan Dorinen. Sitäpaitsit Kaoru piti tytön nimestä. Dorine sointui kivasti... jotenkin. Vaikeaa selittää.
"Joten, mitäs sanot? Tämä loikoilu alkaa pikkuhiljaa tuntua selässä. Tai no hyvähän sinun on, kun sinulla on reppu tyynynä! Minä en uskalla käyttää omaani tuohon tarkoitukseen." Kaoru kohottautui istumaan ja hieroi niskaansa. "En nääs halua tuhota kallista kameraani." Kaoru hymyili leveästi ja siirtyi nojaamaan seinään. Samalla poika kiskoi paitaansa alemmaksi. Ahdistava paljas kaistale vatsaa peittyi kankaan alle.

[Dorine]

"Niinpä kai sitten", Dorine hymähti ja hymyili surullisesti. Hän olisi niin mielellään ollut jotain muuta, kuin se hiirulainen, jonka kanssa kukaan ei halunnut jutella. Ehkä tyttö joskus saisi kerättyä niin paljon rohkeutta, että pääsisi irti roolistaan.

Dorine yllättyi melkoisesti Kaorun kysymyksestä, sillä oli kuvitellut pojan olevan jo korviaan myöten täynnä hänen hiljaista ja masentavaa seuraansa.
"Totta kai", tyttö änkytti vastaukseksi toivuttuaan hämmästyksestään. Tämä oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun joku pikaisen poistumisen sijaan pyysi häntä jäämään seurakseen.
"Lähdetään vaikka jonnekin", Dorine jatkoi epävarmasti. Kova lattia ei todellakaan tuntunut mukavalta selän alla, eikä käytävällä makoilusta muutenkaan seuraisi mitään hyvää.

Dorine oli yhäkin yllättynyt, mutta myös mielissään siitä, että Kaoru oli tosissaan pyytänyt hänet seuraansa. Tyttö hymyili toiselle lämpimästi, kiitollisena siitä, että tämä oli tietämättään nostanut hollantilaisen itsetuntoa aimo annoksen.

[Kaoru]

"Hohoo, sehän on hienoa! Onko ehdotuksia?" Kaoru ponnisti täydellisesti istumaan ja kumartui hieman Dorinen puoleen. "Kävisikö neidille ilta klubilla? Vaiko rauhallisempaa menoa rannalla?" Kaoru kysyi hieman flirttailevalla äänellä ja hymyili.
Kyllä Kaorulle seura kelpasi, varsinkin jos seurana oli tuollainen kaunis neito. Tosin Kaoru pelkäsi rupeavansa polttamaan hetkenä minä hyvänsä, huomaamattaan. Mitäköhän Dorine ajattelisi tupakoinnista? Tai mitäköhän tyttö ajattelisi Kaorun huumesotkuista? Tuskin mitään hyvää. No mennyt oli mennyttä, ja Kaoru toivoi itsekin pääsevänsä eroon tupakoinnista. Se vain pilaisi keuhkot. Jotenkin oli vain vaikeaa, ja aina pienenkin stressin takia poika ratkesi polttamaan. Huumeisiin hän ei sentään ollut enää koskenut.
Kaorua puistatti pelkkä ajatuskin pillereistä ja kaiken maailman litkuista. Silloin oli ollut mukavaa, mutta muutaman yliannostuksen jälkeen Kaoru oli todella ruvennut pelkäämään henkensä takia.
Mutta ehkä Dorinen avulla hän onnistuisi pääsemään pahoista tavoistaan. Tai ehkä tämä koulu antaisi kokonaan uuden pohjan elämälle. Eihän sitä koskaan tietänyt. Ainakin lukuvuosi oli alkanut lupaavasti - vaikka olikin alkanut keskenkaiken.

[Dorine]

Dorine punnitsi mielessään Kaorun ehdotuksia. Vaikka hän ei kenties siltä näyttänyt, hän rakasti rajua biletystä ja hauskanpitoa. Kun hän oli ystävineen klubilla, ei koskaan tarvinnut puhua itsestään, riitti, kun vitsaili ja nauroi muiden mukana. Sitäpaitsi hän piti tanssimisesta, olihan se melko lähellä taitoluistelua, ja hänellä oli loistava rytmitaju. Tuntui kuitenkin hölmöltä mennä klubille keskipäivällä, tuskinpa siellä edes olisi ketään. The Roxy oli keräsi toki iltaisin enemmän väkeä, kuin mikään muu rakennus kylässä koulua lukuunottamatta, mutta päivisin se oli typötyhjä, jos muutamaa vakiojuoppoa ei laskettu.

"Mennään vaikka rannalle", Dorine mutisi lopulta. Pitäisiköhän hänen hakea bikininsä? Kehtaisiko hän hillua uimapuvussa, jos vieressä olisi langanlaiha Kaoru? Toisaalta, tytön oli jo pitkään ollut tarkoitus viettää päivä rannalla rusketusta syventäen, ja nyt ulkona porotti aurinko.
"Mutta siinä tapauksessa minun pitää käydä huoneessani", Dorine lisäsi hetken kuluttua ja hymyili pienesti japanilaiselle. Hän nousi takaisin istumaan ja tarkisti, että iPod oli turvallisesti repussa. Jos se olisi unohtunut käytävälle, olisi tyttö luultavasti vetänyt itsensä narun jatkoksi.

[Kaoru]

"Selvä, käy todella hyvin. Minunkin pitää varmaan käydä hakemassa uikkarit ja muut romppeet." Kaoru seurasi hymyillen kun Dorine nousi istumaan. "Tänään onkin todella mukava ilma hankkia väriä pintaan. Voisin hankkiutua eroon tästä kalpeasta japski-lookista."
Kaoru ponnisti ylös lattialta ja ojensi kättään Dorinelle.
"Mennäänkö samantien, vai myöhemmin?" Kaoru huomasi vatsansa kurnivan. 'Pitää muistaa ottaa jotain syötävääkin...' Toivottavasti pojan jääkaapista löytyisi jotain syötäväksi kelpaavaa. Todennäköisesti kaapista ei löytyisi muuta kuin muutama viimeisi päiviään elelevä valmisruoka ja tyhjät seinät. No täytyisi käyttää luovaa mieltä, ja kokkailla jotain.
"Ja voisin ehkä syödäkin jotain. Vatsani alkaa hieman protestoimaan." Kaoru hieraisi vatsaansa suuntaa antavasti. "Ei olisi pitänyt jättää kouluruokaa väliin."
Kaoru ei olisi ikinä uskonut rupattelevansa näin vapautuneesta lähes tuntemattoman tytön kanssa. Ehkä uusi ympäristö, uusi kieli ja uudet naamat tekivät hänestä hieman sosiaalisemman. Suojamuuri oli pienentynyt puolella. Enää Kaorun ympärillä ei ollut läpipääsemätöntä kalvoa. Ties mistä tämäkin johtui, mutta poika oli onnellinen muutoksesta.

[Dorine]

"Lähdetään vaikka samantien", Dorine sanoi ja hymyili lämpimästi. Hän nousi seisomaan ja nosti laukun olalleen.
Tyttö naurahti Kaorun sanoille ja totesi, ettei hän itsekään ollut aivan kylläinen. Dorine ei ollut nirso, mutta kouluruoka ei siltikään oikein maistunut.
"Minulla taitaa olla omenoita", tyttö hymähti. Hän piti erityisen paljon punaisista omenoista ja niitä löytyikin aina jostain päin hänen asuntoaan. "Ja ranskanleipää, kelpaako?" Dorine jatkoi kerratessaan ruokavarastoja.

"No niin, mennäänkö?" hän sanoi ennen kuulematonta reippautta äänessään ja yllättyi itsekin. Kaoru sai hänet rentoutumaan ja tuntemaan, että pystyi olemaan oma itsensä. Kenties he vielä ystävystyisivät.

[[heitetäänkö mukulat biitsille?]]

[Kaoru]

"Kyllä kelpaa!" Kaoru hyppäsi pari kertaa tasajalkaa paikoillaan ja naurahti iloisesti. Ruoka kelpasi aina, oli sitten kyse mistä tahansa. Kunhan se oli tasokkaampaa kuin puolihomeiset valmisruuat! Kaoru ei ollut kovin hyvä kodin kanssa, joten kaupassakin käytiin vain silloin kun muistettiin. Ja useimmiten poika elelikin pelkällä kouluruualla. Jos kouluruoka jäi väliin, saattoi Kaoru joutua elämään paastolla vuorokauden.
"Mennään vain." Kaoru virnisti ja lähti ylipirteästi käytävää eteenpäin. Poika vetäisi muutaman tanssiaskeleen, ja käännähti piruetilla Dorinen eteen. Kaoru nosti toista kulmakarvaansa viettelevästi.
"Kyllä rannalle kelpaa lähteä tälläisessa seurassa." Kaoru kumarsi herrasmiesmäisesti ja tarjosi kättään Dorinelle. "Saanen saattaa neidin rannalle?"

[[Juuh, muksut lähtee biitsille ~! Haluatkos tehdä töpösen? ^^]]