Errare humanum est.

[Tommy]

[Ihan kuka tahansa ois enemmän kuin tervetullut pelaamaan mun kanssa. Mielellään pian. *naur*]

Tommy käveli laiskasti käytävällä suunnistaen kohti luokkaa, jossa hän arveli tuntinsa olevan. Poika vilkaisi sivusilmällään seinustan vieressä toisilleen juttelevia oppilaita kateellisena siitä, että joillain oli ystäviä. Nuorukaisen omat ystävät, joiden kanssa hän oli antaumuksella elämänsä pilannut, asuivat edelleen Britanniassa, kun taas hän itse oli muuttanut Ranskaan opiskelujen takia. Heidän perheensä ei tosin koskaan kysyttäessä myöntänyt muuttaneensa Tommyn opiskelujen takia, sillä silloin olisi joutunut vastaamaan kiusallisiin kysymyksiin siitä, miksei hän voinut mennä kotimaahansa kouluun. Olisi hän mielellään mennytkin, jos jokin koulu olisi huolinut hänet sisään. Poika vilkaisi näreissään tyttöä, joka nauroi kovaäänisesti parin metrin päässsä, mutta tuo ei edes huomannut häntä, mikä saattoi olla hyväkin asia.

Tommy hidasti kävelyään entisestään huomatessaan, ettei kukaan hänen ryhmäläisistään ollut samassa paikassa kuin hän. Tunnit alkaisivat pian eikä nuorukaisella ollut aavistustakaan, missä hänen luokkansa oli.
Tommy vilkaisi ympärilleen epävarmasti ja pysähtyi seinän viereen alkaen penkomaan taskujaan. Tietenkään hänellä ei ollut lukujärjestystä mukana, se olisi ollut liian onnekasta hänen tuurillaan. Nuorukainen huokaisi turhautuneena ja vilkaisi kelloa, jonka viisari liikahti juuri näyttämään tuntien alkavan. Tommy katsoi, kuinka käytävällä olevat oppilaat pikkuhiljaa vähenivät ja katosivat luokkahuoneisiin, jonne opettajat heidät avaimellaan päästivät. Hän ei elätellyt enää suuria toiveita oman luokkansa löytymisestä eikä hänen tarkemmin mietittynä edes tehnyt mieli mennä koko tunnille.

Hän tiesi, etteivät opettajat uskoisi, vaikka hän kertoisikin, ettei ollut löytänyt oikeaa luokkaa. Suurin osa opettajista piti häntä huonosti käyttäytyvänä ongelmanuorena, joka teki kaiken tarkoituksella väärin, eikä nuorukainen suoraan sanottuna tehnyt mitään tämän mielikuvan oikaisemiseksi. Eikö hän juuri tänä aamuna ollutkin viimeksi kiistellyt huivin pitämisestä jonkun satunnaisen opettajan kanssa? Poika ei ollut suostunut ottamaan punamustaa huiviaan pois päästään ja sai siitä hyvästä tunnin jälki-istuntoa. Huivi oli yhtä hänen päässään ja sai hänet näyttämään huligaanilta, joka uhmasi koulun sääntöjä. Oikeastaan poika näytti siltä, ettei kuuluisi koko kouluun lainkaan. Ehkä se johtui hänen riekaleisista tennareistaan, jotka saivat siistin koulupuvun näyttämään vähemmän siistiltä tai muuten vain välinpitämättömästä olemuksestaan.

Tommy vilkaisi kelloa. Hän oli jo reippaasti myöhässä ja saisi poissaolomerkinnän meni sitten tunnille tai ei, joten miksi hän menisi? Nuorukainen potkaisi pikkukiveä kengänkärjellään ja lysähti istumaan seinän viereen.

[Kinoki]

Kim seisoskeli hiljaa hymyillen selkä seinää vasten. Ohitse vilisevä ihmismassa pulputti rennosti mennessänsä , muutamat olivat niin syventyneitä toisiinsa etteivät tuntuneet edes huomaavan uteliaita silmäpareja ympärillään kun taas uusi tirskuva tyttölauma yritti epätoivoisesti poimia tuoreiden pariskuntien ja siistien tyyppejen pärstälukemia seuraavalla juorutuokiollaan korostettaviksi. Opiskelijoiden levoton liikehdintä toi Kinokin mieleen hänen isänsä 40-vuotisjuhlat; palvelusväki hörhöili ympäriinsä minkä kintuistaan pääsi valmistelemassa isäpapalle outoja yllätyksiä toisensa jälkeen...
Kaiken muun hyvän lisäksi koulun porukka tuntui tietävän mihin oli menossa, joten käytävä tyhjeni verkkaalleen jättäen paikalle vain pari hassua oppilasta, jotka hekin kiiruhtivat kelloa katsottuaan kuka mihinkin päin.

Käytävälle kantautui enään vain vaimeita ääniä luokkien sisäpuolelta. Kim pani merkille että hänen selkänsä takana olevan luokkahuoneen haltuunsa napannut opettaja oli sangen äkäinen tänä päivänä.
Tyttö tuli myös ajatelleeksi oman luokkansa tilannetta. Huomasikohan kukaan hänen poissaoloaan ja saisiko hän jonkinlaisen rangaistuksen kun ei tohtinut mennä täksi tunniksi luokkahuoneeseen homehtumaan?
Ajatus vihaisesta opettajasta ei kuitenkaan saanut Kinokin opiskeluintoa kasvamaan- ei kai se haittaisi jos näin uuteen kouluun tullessa ottaisi omaa lomaa pari päivää ennen itse opiskelun jatkamista kunhan käyttäisi päivänsä hyvin. Koulun ja sen asukkaiden sekä pihapiirin tutkiminen kuulosti Kinokin mielestä erittäin hyvältä ja hyödylliseltä asialta, joten nyt ei ollut tunnille kiirus.

Kinoki astui pois seinän vierestä ja oikaisi sitten hieman tukkansa ja vaatteidensa asentoa. Vaimea inahdus karkasi tytön huulilta kun tämä huomasi muutaman metrin päässä murjottavan pojanklopin päästettyään katseensa harhailemaan.
"Hyvää päivää" Kim sutkautti ja asteli pojan nenän eteen. Tyttö kumartui niin että sai silmänsä alemmas nähdäkseen uuden tuttavuuden kasvot paremmin. Ensiksi tuo opiskelija toi mieleen jonkun kadulla tavatun henkilön jonka nimeä Kim ei muistanut. Se silloinen hyypiö oli juovuksissa ja muutenkin häiriintyneen oloinen, eivätkä näiden kahden eri henkilön kasvojen piirteet muistuttaneet toisiaan laisinkaan, joten se ajatus tyrkättiin sivuun pikimmiten.
Tämän poijjaan täytyi kuitenkin olla jollain tavalla sairas, noin kalpea kun oli.... Kim vaipui aatteisiinsa ja unohtui tuijottamaan ilmeettömänä olennon vasenta silmää.

[Tommy]

[waaah! Pelastit mun tuhoon tuomitun päivän! Yay!]

Tommy ei ollut huomannut käytävälle jääneen muitakin, joten hätkähti kuullessaan askelien lähestyvän. Hän vilkaisi ääneen suuntaan ja huomasi tytön, jolla oli kauniin oranssit hiukset, lähestyvän tätä. Pian tuo jo tervehtikin häntä pysähtyen suoraan nuorukaisen nenän eteen.
"öh.. moi?", nuorukainen vastasi yllättyneenä ja katsoi urheilullista tyttöä edessään. Toinen kumartui hieman, ilmeisesti kurkkaamaan Tommyn hämmentyneitä kasvoja. Poika tunsi olonsa hieman vaivautuneeksi.

Tommy tutkaili toista uteliaasti, mutta myös hieman epäluuloisesti. Mitäköhän tuokin hänestä halusi? Tiesivätköhän koulun oppilaat hänen olevan entinen narkkari? Ei, se ei ollut mahdollista, sillä hän ei ollut kertonut kenellekään. Tietenkään kukaan ei tietäisi.. mutta näkyikö se päälle päin? Kuka tahansa pystyi näkemään hänen silmäpussinsa ja sairaalloisen kalpean ihonsa. Onneksi vaatteet peittivät hyvin sitä, miten laiha hän oli. Nuorukainen tiesi liiankin hyvin, että näytti sairaalta ja toivoi, ettei tuo esittäisi mitään kiusallisia kysymyksiä, kuten ihmisillä oli tapana tehdä.

Pojasta alkoi tuntua siltä, että hänen pitäisi ehkä sanoa jotain. Hän vilkaisi hermostuneesti tytön ruskeita silmiä, mutta siirsi katseensa nopeasti takaisin seinälllä roikkuvaan kelloon, jonka näyttämä aika ei tosin sillä hetkellä kiinnostanyt häntä tippaakaan.
"tota.. miks sä et oo tunnilla?", hän kysyi vilkaisten taas toiseen päin huultaan purren. Hän yritti näyttää itsevarmemmalta ja saikin nopeasti kasvoilleen taas sen uhmakkaan ylimielisen ilmeen, jolla peitti näkyvistä sen tunnemyrskyn, mikä usein hänen sisällään pauhasi. Hän antoi itsestään mieluummin itserakkaan kuin heikon kuvan, mutta kirosi samalla sisäisesti sitä, ettei voinut olla kuten muutkin.

[Kinoki]

[ Yay! mitä tuo otsikko muutes meinaa? ]


Epävarma 'moi' sai Kinokin ajatukset taas takaisin päähän ja mietteet nykyhetkeen. Tosiaan, nythän oltiin koulussa eikä kotosohvalla.. Kim virnisti hyväntuuliseen tapaansa ja suori selkänsä ettei saisi kyykkimisestä kipeitä paikkoja. Pojankin olo varmaan helpottuisi jos ei melkein nenässä kiinni napottaisi, ties vaikka saisi keskustelun aikaiseksi.
Ja saihan tuo kysymyksen heitettyä, parempi vastata kun herran naamavärkkikin meni taasen ärtyneen oloiseksi.
"En minä varmaan olisi oikeaan luokkaan tänään ehtinyt vaikka olisin yrittänytkin, joten annoin asian olla" tyttö tuumasi hymyillen ja siirsi katseensa kelloon. Kyllähän tuo ihan siistin näköinen ja kiiltävä oli, muttei siinä mitään mielenkiintoista ollut. Pojan kiinnostus kelloa kohtaan oli näin todettu teennäiseksi.
Hiljaisuus hautasi käytävän hetkeksi ylleen. Täällä sellainen vain häiritsi. Koulurakennuksessa tulisi olla tuntuva pulssi ja elämää eikä tällaista hautajaismeininkiä.

Kinoki kääntyi poispäin pojasta ja astui pari askelta edessään seisovaa seinää kohti. Siihen oli kaiverrettu jotain epäselvää hyvin pienellä käsialalla, tekstin saattoi huomata vain jos tarkkaan katsoi.
"Eikö lattia ole kylmä" tyttö kysyi hiljaa. "Sottainen ja bakteerien peitossa, kaikkihan siinä kulkevat. Henkilökunta ei ilahdu likaisesta koulupuvusta" hän jatkoi, nyt jo vähän kuuluvammalla äänellä. Hymynkare käväisi huulilla, pää painui aavistuksen alemmas. Kim risti kätensä taakseen ja kääntyi taas ympäri nähdäkseen kenelle puhui.
Toistaiseksi kovin tuntemattoman pojan kasvot olivat yhäkin sairaan harmahtavan väriset. Tyyppi näytti muutenkin melko kärsineeltä- huivin pitäminen tuotti varmasti vaikeuksia ja tennarien kuntokin kieli uhmakkaasta käytöksestä; Kinokin käsityksen mukaan koulu oli täynnä varakkaita nuoria ja varmasti rikkailla ihmisillä on varaa uudet kengät hankkia. Asiasta kolmanteen- tuo poikahan voisikin lainata Kinokin kenkiä, ne eräät pinkit keltakuvioiset sopisivat niin maan mainiosti jos olisivat oikeaa kokoa, ja miksei tuo samantien vaikka jotain vaatettakin....
Kinoki nosti käden suulleen yrittäen estää naurunpärskähdystä joka aiheutui tuosta oudosta ajatuksesta. Kyllä pojun olisi parempi pidättäytyä samalla vaatetuslinjalla toistaiseksi, saipahan ainakin sitä kautta vähän tukea imagolleen.

[Tommy]

[ääh. 'erehtyminen on inhimillistä'. En keksinyt parempaa ja muutenkin heittelen latinakielisiä korulauseita jokapuolelle. :'D]

Tommy katsoi ihaillen vierestä tytön itsevarmaa käytöstä. Kaikkihan sitä itsevarmaa tarittaessa osasivatt näytellä, mutta tuo teki sen todella vakuuttavasti, aidosti jopa. Nuorukainen sai vaivoin peiteltyä oman ihailunsa, johon oli sekoittunut ripaus kateuttakin. Tuollainen Tommykin oli joskus ollut, mutta se oli ennen huumehelvetin käyntiin pyörähtämistä.

Toisen vastatessa pojan kysymykseen, Tommyn huulille nousi huomaamatta pieni hymynpoikanen, joka tosin pyyhkiytyi nopeasti pois.
"Mulle tais käydä kans noin. Mä en ees tiiä missä päin koulua mun nyt kuulis olla", Tommy totesi peitellen lievää harmistuneisuuttaan korostetun hilpellä äänensävyllä. Hän olisi ehkä jatkanutkin puhumista, mutta hiljeni tajuttuaan, miltä hänen puhetapansa saattoi tytöstä kuullostaa. Hänen vanhempansa aina nalkuttivat, että hänen täytyisi puhua vähemmän murtaen, mutta eihän Tommy koskaan sitä muistanut. Hän kun oli tottunut puhumaan samalla tavalla välinpitämöttömään sävyyn kuin muutkin hänen kotikaupunkinsa nuoret, jotka käyttivät karkeaa kieltä, jota hänen vanhempansa kutsuivat 'jengikieleksi'.

Nuorukainen huomasi tytön tutkailevan kelloa, jota hän itse oli hetki sitte katsonut. Taisi tuo arvata, ettei hän oikeasti kellosta ollut kiinnostunut. Tommy katsoi vaitonaisena kuinka tyttö siirtyi parin askeleen päähän tutkimaan seinää. Hän ei osanut rikkoa vaivaantunutta hiljaisuutta.

Poika hätkähti tytön taas puhuessa.
"öh.. ai joo", hän mongersi vastaukseksi toiselle ja kampesi itsensä vaivantuneena ylös. "Meinaan unohtaa aina, et koulupuku pitäis pitää siistinä", hän sanoi hiljaa hieman selittelevään sävyyn. Hän ei ollut tottunut käyttäytymään sillä tavalla, kuin koulun epävirallinen etiketti vaati ja huomasi jatkuvasti tekevänsä muiden, etenkin joidenkin opettajien, mielestä pahojakin mokia saaden sitten aina hieman hävetä käytöstään.

Tyttö kääntyi seinästä, joka ei ilmeisesti ollutkaan ollut niin mielenkiintoinen ja katsoi häntä arvioivasti. Tommy kiinnitti katseensa lattiaan, jonka tylsääkin tylsempi kuviointi olikin yhtäkkiä erittäin mielenkiintoinen. Sivusilmällä hän näki tytön katsovan arvostelevasti hänen kenkiään ja huiviaan, jota Tommy nyt vaistomaisesti sipaisikin. Se oli vanha huivi, muttei näyttänyt yhtään niin kuluneelta kuin hänen kenkänsä, jotka eivät olleet ollenkaan niin vanhat kuin ulkomuoto antoi olettaa.

Nuorukainen vilkaisi kysyvästi tyttöä, joka oli nostanut kätensä suun eteen ja näytti siltä, kuin pidättelisi suurta naurunpyrskähdystä, joka hetkenä minä hyvänsä purkautuisi hänen suustaan. Tommy tulkitsi toisen naurun väärin ja loukkaantui.
"Ootsä niitä snobeja, jotka pitää itseään muita parempana vaa sen takia, että on kasvanu mutsinsa ja faijansa tarjoamassa pumpulilaatikossa?", hän ärähti toiselle hivenen halveksuvaa sävyyn. Hän ei voinut sietää ihmisiä, joilla oli oma tai vanhempien omistama rahamäärä noussut päähän ja jotka saivat kaiken sormiaan napsauttamalla. Tommy oli ylpeä siitä, etteivät hänen vanhempansa rikkaudestaan huolimatta olleet koskaan hemmotelleet häntä piloille. Olipahan hän ainakin oppinut itsenäistymään, vaikka hän olikin tehnyt vääriä päätöksiä ja saanut niistä kärsiä. Tommy puri alahuultaan kipeästi yrittäen hillitä vihaansa, jottei saisi taas raivokohtausta, jollaisen aikana ei pystynyt lankaan kontroilloimaan käytöstään.


[ehheh. pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä. Jätkäkaverin veljellä on outo näppis enkä osaa kunnolla kirjottaa sillä. ^^;;]

[Kinoki]

Pojan selvästi teki mieli motata jotakuta, mikä oli lähes pelottavaa, eihän Kim ollut kuin vähän...
Okei, kyllä typy äsken taisi vaikuttaa aika julmalta, sen hän huomasi jo itsekin.
"Anteeksi, en minä sinulle nauranut vaan..." Kinoki vinkaisi ja nolostui sitten siitä mitä oli aikeissa sanoa joten jätti lauseen kesken ja huokaisi ääni hivenen väristen. Juu, kyllä lattia oli tänään tosiaan ihana näky! Niin kauniin... likainen ja.... tuollainen kulunut ja niin edelleen. Kim oli nyt täysin vakuuttunut siitä että hänen korvansa alkaisivat kohta höyrytä, niin ne jo kuumottivat.

"Ootsä koskaan kuvitellut kaveriasi pinkkeihin korkkareihin ja minisortseihin?" tyttö koitti vihjaista ja nosti katsettaan nolona lattiasta. Virnistys ilmestyi taas hetkeksi hänen kasvoilleen, mutta se häipyi nopeasti peruslukemien tieltä. Nyt tässäkin koulussa olisi sitten ainakin yksi joka pitäisi häntä omituisena tuittupäänä, snobina tai jonkinlaisena mielisairaana kukaties.
Noh, eipähän ainakaan enään tarvitse pelätä että tekisin huonon vaikutelman kun vahinko on jo päässyt tapahtumaan, tuumaili tuittupääksi leimautunut hiljaa itsekseen.

Kim huokaisi raskaasti ja kipitteli liukkaasti jo hetki sitten tutuksi tulleen seinän luo ja lysähti sitten istumaan siihen nojaillen. Hänen mielensä alkoi pian harhailla muistojen parissa, silmät verhosi lasittunut katse.

Vaan mitäs sitä seuraavaksi tekisi? Kansa istui pulpeteissaan, ulkonakin pakkanen paukkui ja Kim niin kovin inhosi kylmää ja talvea kun lumi takertui inhottavasti kenkiin ja sulasi lammikoiksi sisälle tullessa. Kävellessä sai pelätä lentävänsä nenällensä liukkaalla säällä...
Kesä jos olisi niin nyt olisi hyvä aika juosta pihapuoleen ja tehdä vaikka käpylehmiä jos sääskien tappaminen tai ihan perinteinen nurmikkokellunta ei juuri sillä hetkellä innostanut. Ihmisten vakoilu se vasta kesällä mannaa olikin, jotkut kun ovat niin hauskoja 'yksin' ollessaan. Hymynpoikanen käväisi Kinokin luona kesää muistaessa.


[Vaan kyll latinankieliset sanonnat ovat oikeita helmiä (lähes) kaikki x)
Pelottavalla tavalla alkaa koko ajan vaikuttaa enemmän ja enemmän siltä että meistä jompikumpi on kloonattu kun luin tuon esittelytöpöön laittamasi jutun ja nyt vielä tämäkin o__o
Olen vaihteeksi sekava, nukuttaa jne. Öitä x.x niin ja nähdään huomenna toivottavasti ^^''']

[Tommy]

[uuh! Sielunsisko? whataaam! khuul! hihhih. *väsynyt ja lievästi hiprakassa*]

Tommy mulkaisi tyttöä pahasti tuon yrittäessä selitellä äskeistä huvittuneisuttaan. Hän ei edes vaivautunut vastaamaan, sillä pojasta alkoi tuntua, että olisi parempi vain pysyä hiljaa ja pitää kiukku sisällään, ettei vahingossa päästäisi sitä valloilleen.
Nuorukainen ei edes huomanut toisen hivenen värisevää huokausta
tai lattiaan luotua katsetta yrittäen psyykata itseään rauhoittumaan.

Toisen kysyessä, oliko hän koskaan kuvitellut ketään kaveriaan minisortseihin ja korkkareihin, Tommy katsoi tuota epäuskoisena. Tytön kysymys oli yllättänyt hänet niin, että hän hetkeksi unohti olla vihainen, kunnes kiukku taas palasi -ei tosin yhtään niin voimakkana kuin hetki sitten. Poika nimittäin tajusi, ettei toinen ehkä ollut nauranut varsinaisesti hänelle, vaan kuvitelmalle hänestä oudoissa vaattessa. Tommy ei tiennyt, pitäisikö hänen olla edelleen vihainen vai nauraa, joten häneltä pääsi puoliksi huvittunut ja puoliksi ärtynyt: "mitä helv..?"

Hän katsoi toisen noloa katsetta ja hehkuvia korvia kasvoillaan olevan ilmeen vaihtuessa vihaisesta huvittuneeseen ja hämmentynnykseen. Hän näytti kenties edelleen kallistuvan enemmän vihaisen puolelle, sillä tyttö kipitti nopeasti takaisin äsken jo tutkimansa seinän luo, jota vasten lysähtikin sitten istumaan. Tommy katsoi toisen lasittunutta katsetta hämmentyneenä, eikä vieläkään tiennyt miten päin olisi.

Tommy ei oikeastaan tuntenut koulusta vielä juurikaan porukkaa ja niin uskomattomalta kuin kuullostikin, oli tun tytön kassa käyty keskustelu tähän mennessä ystävällisin. Nuorukainen päätti yrittää jatkaa ystävällistä linjaa, sillä hän tarvitsi kipeästi edes jonkun, kenelle sanoa 'moi', kun törmää koulun käytävällä tai kadulla.

Tommy asteli toisen eteen ja kumartui katsomaan tuon kasvoja tarkemmin.
"Eiks tos lattial oo kylmä? Sottanen ja bakteerien peitossa, kaikkihan siinä kulkee. Henkilökunta ei ilahdu likasesta koulupuvusta. Vai mite se nyt menikään?", poika sanoi ja hymyili hieman.
"Mun nimi on Tommy", hän esitteli itsensä ja oli itsekin yllättynyt siitä, miten helposti sai olemuksensa muutettua ystävälliseksi vaikka äsken oli ollut raivon vallassa.

[Tommy yllätti mut totaalisesti. Sehän rupes ystävälliseks ihan noin vaan. En ois ikinä uskonu. 8>]

[Kinoki]

Pojan ääni havahdutti jälleen Kinokin horroksestaan. Nyt tuo vaikutti jo vähän rennommalta kuin äsken, eikö se ollutkaan vihainen vaikka sille oli siihen hyvä syykin annettu? Kim katsoi olentoa pölähtäneen näköisenä hetkisen, mutta kun tuo esittelikin itsensä alkoi mieliala kääntyillä kattoa kohden.
"Minun taas Kinoki, mut saat sanoa miksi haluat" tyttö esittäytyi itsekin. Hymy kaarsi jälleen hänen naamavärkkiään ja ympäristöäänkin piristämään, katse kiinnittyi hieman tutummaksi tulleen ukkelin kasvoihin. Vai että Tommy sen nimi olikin. Sopi kyllä tuolle pojalle kyseinen nimi mainiosti- tai ainakin paremmin kuin pinkki asu.

Kim liikahti hieman lattialla miettien jaksaisiko nousta ylös. Kyllähän siinä ollessa jo vähän palelsi, mutta toisaalta sairaanahan sai olla poissa tunneiltta- ainakin jos oli riittävän kipeä... Tyttö torui itseään mielessään käyneestä kierosta ajatuksestaan ja pyyhkäisi otsatukkaansa pois silmiään kutittamasta.
'Ylösnousemus' alkoi vaikuttaa mahdollisista vaihtoehdoista siltä mukavimmalta idealta hänen pieneen oranssiin päähänsä. Kim liikahti uudemman kerran nousupäätöksen teon kunniaksi ja oli jo aikeissa kömpiä pystyyn, mutta saadakseen jotain sanottavaa tämä päättikin laittaa hieman vähemmän kuluttaneensa idean käytäntöön.

Kinoki virnisti niin että hampaat näkyivät. Seuraavalla sekunnilla tyttö nappasikin jo Tommyn kädestä kiinni ja kampesi itsensä sitä kautta ylös. "Täällä sinä vaan tyttöjä auttelet, mitää?" Kim vitsaili hyväntuuliseen tapaansa ja puisteli lattian lahjoja pois kouluhameeltansa. Eihän siihen onneksi mitään huomattavia tuhruja jäänytkään, toivon mukaan Tomppakin [*grin*] selvisi lattialta siistissä asussa.

[ lievää autohittausta, vaan ei kai tämä tässä haittaa? *.* ]

[Tommy]

[ei mineä pikkunen hiittaus haittaa, don't worry ;P]

Tytön esitellessä itsensä Kinokiksi, Tommy kohotti hieman kulmiaan.
"Japanilainen nimi. Miten sä oot Ranskaan eksyny?", hän kysäisi silkasta mielenkiinnosta. Nätti nimihän tuo oli. Tommy mietti, mahtoiko se tarkoittaa jotain, mutta jätti kysymättä ettei vaikuttaisi liian tungettelevalta. Vaikka ehkä hän vielä kysyisikin jossain vaiheessa, utelias kun oli.

Nuorukainen katsoi hajamielisenä seinää koristavia lukuisia muotokuvia, jotka esittivät luultavasti koulun vanhoja rehtoreita ja jotain muuta vastaavaa. Tommyn katse vaelteli aina, sillä huumeiden käyttö oli jättänyt jälkensä muuhunkin kuin hänen ulkonäköönsä. Usein poika kirosi huonoa keskittymiskykyään, joka teki hänestä joskus hieman tylyn oloisen, kun ei jaksanut keskittyä aina edes keskustelukumppaninsa puheen kuuntelemiseen. Oli myös tuskallisen vaikeaa keskittyä koulutehtäviin, kun katse ja ajatukset harhailivat milloin missäkin, mutta sen asian kanssa hän ei luultavasti ollut yksin. Se taisi olla ihan yleinen vaiva nuorten keskuudessa, vaikkei mitään keskittymishäiriötä omistaisikaan.

Tommy oli niin ajatuksiinsa vaipunut, että kun Kinoki yhtäkkiä nappasi hänen kädestään kiinni kammetakseen itsensä ylös, Tommy horjahti ja melkein kaatui. Hän sai kuitenkin otettua seinästä tukea ja pysyi täpärästi pystyssä. Hieman yllättyneenä nuorukainen suoristautui ja katsoi Kinokiin päin naurahtaen hieman tuon vitsille.
"Kulkee suvussa. Tai oikeestaan ei, mut mä oonki aina ollu tällanen ritarillinen persoona", hän sanoi ja virnisti. Hän oli aika kaukana ritarillisesta, ellei ritarilla tarkoitettu elämäänsä uudelleen järjestykseen laittavaa vainoharhaista nuorta, joka ei ehtinyt miettiä juuri muiden ongelmia, sillä omissakin oli jo riittävästi kestämistä.

[tuli vähän lyhyehkö.. pahoittelen taas mahdollisia kirjoitusvirheitä (kaikkia ei voi aina huomata, vaikka oikolukisikin tekstinsä), ku jätkällä on vielä oudompi näppis ku sen veljellä. -.-'']

[Kinoki]

[ Anteeksi kun olen näin hidas -.-' ]

Kinoki hymyili tyytyväisenä kohonneeseen tunnelmaan ja muistikin sitten kysymyksen nimeensä liittyen. Oikeastaan hän myös oli ihmeissään siitä, miten poika oli heti tunnistanut nimen japanilaiseksi, mutta vaikka mieli teki sitäkin kysyä tuli typy vain vastanneeksi jo esitettyyn kysymykseen.
"Japanissahan synnyinkin... Äitini kuoli ja minut adoptoitiin sitten tänne Ranskan puolelle kun kenestäkään biologisen sukuni puolella ei ollut holhoojakseni" Kim selitti. "Tai niin minulle ainakin on kerrottu" hän jatkoi vielä ja virnisti- taas. Eikö tämä turhanpäiväinen virnuilu alkaisi pidemmän päälle rasittaa niin kanssakäyviä kuin lihaksistoakin?

Tyttö katsahti kelloa. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä se oli näyttänyt viime katsoman aikaan, mutta ei se varmaan paljoa ollut vielä viisareitaan liikuttelemaan kerennyt, korkeintaan minuutin pari. Oppilaskunta istuisi siis penkeissään vielä pitkän tovin ennen kuin seuraavan kerran luokistaan pääsisivät, ja opettajatkin olivat töissään mukavasti kiinni. Käytävällä oli hiljaista ja tyhjää ilman hörhöileviä oppilaita lähes identtisine koulupukuineen. Kaiken muun hyvän lisäksi nyt kun ihmismassat eivät olleet ruumiidensa kanssa ilmaa lämmittämässä paikka alkoi tuntua hieman turhan vilpoisalta.
"Kukahan valopää on keksinyt koulupukupakon? Ei varmaan itse joutunut miettimään miten selviytyisi talvella minihameessa ja avopäin" tyttö irvisti seinällä roikkuville muotokuville. Erään taulun henkilö näytti hyvinsyöneeltä ja huonosti nukkuneelta marmattajalta, toinen asukki varsinaiselta luuviululta. Mitäköhen nuokin olivat tehneet seinälle päästäkseen...

"Ja miksi ihmeessä joka koulun jollekin näkyvissä olevalle seinälle on aina kiinnitetty tuollaisia hirvityksiä..." tyttö kummasteli ääneen siinä tauluja tuiotellessaan. Kuvissa poseeraajilla oli kaikilla siisti puku, hipiä hoidettuna ja tukka niin hyvin kuin olla ja taitaa, joten vaikka heidän kasvonsa eivät aivan olleet kauniita tai millään tavalla puoleensavetäviä, olivat kuvat kuitenkin yleisasultaan siistejä, asiallisia ja haudanvakavia, mikä taas ei innostanut varmaan ketään niitä sen kummemmin tutkailemaan, niinpä Kinokin katse karkasi muotokuvien parista takaisin koulun seiniin, kelloon, lattiaan, kattoon ja vähän kaikkeen siltä väliltä mitä vain näkyvissä oli.


[... et kai vaan asu 'vieraiden' ihmisten koneilla? x) ]

[Tommy]

[taidan vähän asua..(kuinnii nettiriippuvainen *köhköh*) Tänään oon tosin omalla koneellani! Yay! xD]

Tommy ei varmasti olisikaan tunnistanut tytön nimeä japanilaisperäiseksi, ellei hänen eräs narkkarikavereista olisi ollut japanilainen. Rento tyyppi, jonka huumeidenkäyttö oli oikeastaan ollut kohtuukäyttöä. Ainakaan hänellä ei ollut Tommyn tietojen mukaan koskaan ollut rahaongelmia ja olihan tuolla tyttöystävä ja vakituinen työpaikkakin löytynyt. Tommylla sen sijaan ei ollut käyttö pysynyt aivan yhtä hyvin käsissä ja kaikki olikin lähtenyt luisumaan pahasti käsistä. Nuorukainen ei tiennyt, oliko Atsushi jo lopettanut huumeilla läträämisen, mutta toivoi, että olisi. Se kun oli loppujen lopuksi niin pienestä kiinni, että jäikö koukkuun vai ei. Hän olisi mielellään patistanut kaikki entiset kaverinsa vieroitukseen ja osa heistä oli oikeastaan mennytkin sinne Tommysta mallia ottaen.

Nuorukainen nyökkäsi hajamielisenä Kinokin vastaukselle. Hänestä oli mahtavaa, että tytön adoptiovanhemmat olivat kertoneet tytölle noinkin paljon biologisista vanhemmistaan. Olihan niitä sellaisiakin tapauksia, että adoptoitu lapsi sai vasta murrosiässä tietää, etteivät hänen huoltajansa olleetkaan hänen biologisia vanhempiaan.

Tommy virnisti toisen koulupuvuista tilittämiselle. Kukakohan sen tosiaan oli keksinyt? Varmaankin joku lahopää, joka halusi tukahduttaa nuorten omaa identiteettiä estämällä persoonallisen pukeutumisen.
"Onneks mun ei tarvi käyttää minihametta. Ja mul on tää huiviki aina", hän sanoi toiselle ja virnisti. Kinokin virnuilu selkeästi tarttui.

Tommy vilkaisi seinää koristavia muotokuvia uudelleen toisen ottaessa ne puheeksi. Eivät ne tosiaan silmiä hivelleet, mutta sopivat kyllä koulun imagolle mainiosti.
"Arkkitehdillä on loppunu ideat, nii se o ehdottanu, et seiniä vois koristaa joillain..öh.. kivoilla maalauksilla. Ja reksil on kieroutunu kuva kivoista maalauksista. Tai jotain", Tommy sanoi ja kohautti olkiaan. Hän ei yhtään ihmettelisi vaikka hänen arvauksensa osuisikin oikeaan.

[Kinoki]

"Vaan ainahan on joku huivistasi valittamassakin vai mitä?" Hameväkeläinen huomautti Tommyn 'kerskaillessa' päähineestään. Nyt kun tuli tuo puheeksi niin Kim ajautui tarkastelemaan kyseistä vaatekappaletta hieman tarkemmin. Punaista ja mustaa seikoittuneena kankaan rypistymiin..tuohan näytti ihan mukavalta pojan päässä, toi vähän väriä ja kontrastia yleiskuvaan, niinkuin nuo hänen kenkänsäkin.

Kim huomasi unohtuneensa jälleen tuijottamaan ilmeettömänä Tommya, tosin tällä kertaa katse ei sentään ollut toisen silmään vaan huiviin kohdistuneena, joten Kinoki astui yllätyksissään hieman taaksepäin.
"eä-- sori" tyttö henkäisi ja katsahti poikaa ennen kuin taapersi muutaman askeleen vasemmalle päin, jääden sitten taas vain seisoskelemaan paikoilleen. Kohta hänen katseensa kääntyi hetkeksi kattoa kohti jolloin eräs mukava valaisin käytti oivan tilaisuuden sokaista viattoman pikku oppilaan valollaan hetkellisesti.
Kinoki käänsi äkkiä katseensa pois, mutta näkökentän keskelle jäi joksikin aikaa vetelehtimään läpinäkyvä jälkiheijastus jollaisen saa varmasti jos tuijottaa liian kirkasta valoa turhan kauan.
Tyttö räpytteli silmiään hieman ärtyneenä mutta sai kuitenkin huomionsa pois olemattomasta vaan silti turhan näkyvästä läntistä muistutettuaan itseään siitä kuinka se häviäisi nopeasti itsestäänkin.
"Pitäisi kai rueta arkkitehdiksi et saisi tähän maailmaan ees muutaman kunnollisen rakennuksen joka ei vaalisi noita hirvityksiä seinillensä" lapsus virnisti osoittaen muotokuvakollaasia syyttävällä sormella. "Suunnittelisin ensimmäiseksi semmoisen seiniltään lasisen linnan niin ettei edes tapetteja tarvittaisi!" puhe jatkui ja sai kaverikseen vielä korkean "ho-ho-ho" naurun ja pirullisen ilmeen kiiluvine silmineen. [ Hui x)]

[ Eihän nettiriippuvuus ole kuin hieno asia, perinne joka kulkee isältä ja äidiltä niin omille kuin naapurin lapsillekin... *grin* ]

[Tommy]

[miten sen nyt ottaa. nytkin vanhemmat luulee, että piirrän vaikka on ihan pakko vastata tähän.. *viheltelee*]

”Et arvaakaan. Pitää aina tapella. Mä en tajuu, miksen voi pitää tätä päässä.. Vaikka en mä kyl tajuu sitäkää, et miks se mulle muka niin tärkee on. Ei tää huivi niitten jälki-istuntojen arvonen oo, mut.. emmä tiiä. Silti vaan pakko pitää sitä”, Tommy sanoi ja kohautti olkiaan. Hän ei halunnut kertoa tuolle tuntevansa olonsa suojattomaksi ilman huiviaan. Luulkoot vaikka, että hän piti sitä egoa nostattamassa. Nuorukainen kosketti sormenpäillään huiviaan ja hymähti.

Toisen katseen jäädessä pojan huiviin turhankin pitkäksi aikaa, Tommy alkoi liikehtimään hieman vaivaantuneena vilkuillen käytävää ympärillään antaen katseen kuitenkin välillä käväistä Kinokissa, joka aina vain tuijotti hänen päähinettään.
Tyttö taisi itsekin tajuta tuijotuksensa, sillä hän heräsi ikäänkuin transsista ja astui hämmentyneen näköisenä taaksepäin pyydellen anteeksi. Tommy sopersi vaistaukseksi jotain sen tyylistä kuin: ”Ei se mitään..” ja vilkaisi kenkiään. Ne olivat tosiaan aika kuluneet. Hän voisi käydä jossain välissä ostamassa uudet, kunhan olisi ensin ilmoittanut vanhemmilleen asiasta. He kun suhtautuivat todella epäluuloisesti pojan rahankäyttöön. Hänen piti lähettää kaikki kuitit kotiinsa, jotta he näkivät, ettei hän ollut tehnyt epämääräisiä tilisiirtoja tai ostanut mitään kyseenalaista. Pojalla ei myöskään ollut nosto-oikeuksia pankkikortillaan ja sekös häntä kismitti. Ei muuten, mutta olisihan se ollut mukavaa omistaa joskus hieman käteistäkin.
Ihan niinkuin hän muka haluaisi enää sekaantua mihinkään myrkkyihin. Masennuslääkkeet olivat tietenkin asia erikseen. Nekin oli valittu niin, ettei poika saisi niillä vinttiä pimeäksi vaikka haluaisikin. Periaatteessa poika olisi tarvininut rauhoittaviakin, mutta niitä hänelle ei oltu uskallettu määrätä väärinkäyttömahdollisuuden takia. Joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi vain kärsiä. Hänelle oli kouluun mennessä lykätty käteen muutama puhelinnumero, mihin soittaa, jos paine kävisi liian suureksi ja osoite, johon hän voisi lähettää kirjeitä terapeutilleen. Hänen ei ollut vielä toistaiseksi tarvinnut ottaa yhteyttä kehenkään ja oli siitä ylpeä. Hän saisi elämänsä vielä täysin järjestykseen ja silloin hänen vanhempansa voisivat vihdoinkin olla hänestä ylpeitä ja hänen siskonsa Juliet voisi ottaa veljestään mallia.

Tommy havahtui ajatuksistaan Kinokin taas puhuessa. Tommy ei keskittynyt kunnolla tuon sanomisiin ja häneltä meni hetki, ennen kuin hän tajusi toisen puhuvan seinien muotokuvista ja miten itse sisustaisi käytävää, jos saisi valita. Toinen oli päässyt kunnolla vauhtiin ja Tommy lähinnä nyökkäili ja myötäili tuon sanomisia, kunnes tyttö malttoi hetkeksi antaa hänellekin suunvuoron.
”heheh. Jos mä saisin päättää, niin tääl käytäväl pitäis olla joku sohva, mis vois istuu ku lintsaa tunnilta”, hän sanoi ja nauroi. ”Se tulis varmaan tarpeeseen monen tyypin mielestä”, hän lisäsi. Hän itse ei lintsannut juurikaan sillä hänellä oli täysi työ pysyä muiden mukana opiskelussa vaikka olikin erityisryhmässä ja kävi vuotta nuorempienkin kanssa joitain tunteja.
”Ja toi seinä ois täynnä jotain oikeesti nättejä tauluja. Jotain.. sellasii synkkii mut helvetin nättejä, kyl sä tiiät”. hän lisäsi, mutta punastui sitten hieman ja katsoi vaivaantuneena maahan. Pitikin mennä raottamaan sitä herkän pojan puolta, minkä piti yleensä salassa jopa itseltään.

[Kinoki]

Kinoki kääntyi katsomaan Tommya kun tämä uskaltautui puhumaan ja vaipui sitten hetkoseksi mietteisiinsä pojan lopetettua tämänkertaisen puheenvuoronsa sisustuksesta. Sohva tai edes jonkinlainen säädyllinen istumapaikka olisi loistoidea, sillä sitten ei tarvitsisi istua lattialla tai portailla löysäillessään. Sitä kautta saataisiin myös välitunneille jotain mukavan turhanpäiväistä tekemistä kun opiskelijanuoret tyrkkisivät kilvan toisiaan saadakseen tilaa itselleen ja kavereilleen.
Nätit, synkät taulut olisivat myöskin varmasti niin koulun oppilaslauman kuin henkilökunnankin mieleen, ja vaikkeivät jotkut sitä varmasti myöntäisikään niin totta puhvelissa kaikki mieluummin katsoisivat päivästä toiseen joitain persoonallisia tauluja kuin stereotypisoitua jähmettynyttä porukkaa...
No mikäs tuohon poikaan iski kun sen posket yhtäkkiä punersivat- vastahan Tommy oli kalpea kuin lakana. Oikeastaan hän taisi näyttää hitusen terveemmältä noin nolona, tai ainakin enemmän elossa olevalta jos 'terve' on liian väkevä ilmaisu. Syy mistä tuo vaivautuneisuus saapui ei aivan valjennut Kinokille, mutta asiasta kysyminen olisi kai liian tungettelevaa ja epäkohteliasta, joten tyttö eliminoi tämän mieleensä livahtaneen kysymyksen kuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan. Päättipä hän samalla ettei myöskään jähmettyisi enään silmät pyöryläisinä Tommya tuijottamaan, olihan sekin nyt sinäänsä melkoisen epäkohteliasta.

Viereisen seinän takana sijaitsevan luokan sisältä kuului vaimeaa puheensorinaa. Jonkun hilpeä, kimakka ääni liikkui luokassa ja kuulosti siltä että joku levoton oppilas aiheutti melkoista epäjärjestystä jutuillaan; oletettu opettaja alkoi raakkumaan raivoissaan koko luokalle, joka pian hiljenikin kuuntelemaan toruvaan äänensävyyn ladeltuja lauseita. Kinoki katsahti luokan ovea miettien miten tuokin opettaja varmasti hurjistuisi entisestään jos hänen tunniltaan lintsaavan saisi kiinni itse teossa... Tulisi varmaan aika saarma jos joku koulun henkilökunnasta sattuisi nyt käytävään kauhistelemaan näitä muutamia oppilaita jotka eivät nököttäneet kuuliaisesti luokassa. No jaa, ei kenelläkään ollut mitään syytä surffailla täällä näin oppituntein aikana.
Tai niin Kim toivoi.

[Tommy]

[anteeeksi, etten eilen ehtinyt vastaamaan. Jätkä tuli hakemaan mineetä juuri kun tajusin, että olit vastannut eikä se tietenkään malttanu antaa mulle minkäänlaiska rauhaa kirjottaa yhtään mitään.. Jotenkin tyypillistä. ^^;;]

Tommyn tajuttua, ettei toinen ollut pitänyt hänen toteamustaan näteistä, synkistä tauluista mitenkään erikoisena, hän meni hiukan hämilleen ja nolostui siitä, että oli nolostunut ajatuksesta, että oli sanonut jotain noloa. Kylläpä hänen aivonsa osasivatkin joskus toimia monimutkaisesti, vaikka lääkärit väittivätkin hänen jääneen älyllisellä tasolla keskivertoa alemmas taulukoiden mukaan johtuen yksinomaan siitä himskatin hölmöilystä, mitä hän oli tyhmyyksissään harjoittanut pari vuotta sitten. Poika ei enää kunnolla edes muistanut, mikä hänet oli saanut kokeilemaan huumeita. Seikkailunhalu luultavasti. Hän oli kaivannut jotain jännittävää elämäänsä eikä ollut arvannut sen riistäytyvän sillä tavalla käsistä.
Tommy huomasi jälleen ajattelevansa asioita, joille ei enää mahtanut mitään. Hän pakotti itsensä ajattelemaan jotain muuta. Lääkäri oli sanonut hänelle, että vaikka oli hyvä käsitellä menneisyyttään, ei siihen saanut takertua liikaa. Tommy oli siinä asiassa harvinaisen samaa mieltä edellä mainitun lekurin kanssa.

Hieman vaivaantunut hiljaisuus laskeutui jälleen kahden nuoren välille. Tommy katseli laiskasti ympärilleen ja kuunteli välinpitämättömänä viereisesä luokasta kuuluvaa meteliä. Joku opettaja oli ilmeisesti menettänyt hermonsa totaalisesti ja läksytti luokkaa ärsyttävän kimeällä äänellä, joka muistutti lähinnä rääkymistä.

Nuorukainen vilkaisi kelloa ja tajusi, että hänen edellisestä tupakastaan oli pieni ikuisuus. Tai ainakin pari tuntia, mikä tarkoitti käytännössä samaa asiaa, jos Tommysta oli kyse. Poika kopeloi housujensa taskuja ja vilkaisi Kinokiin.
"tota.. mun pitäs vähän niinku päästä nyt tupakalle.. ", hän totesi yksiselitteisesti. Kas kun hän ei aikaisemmin ollu tajunnut, miten hänen elimistönsä huusi lisää nikotiinia vereen.
"öh..tuuksä mukaan, vai..?" hän kysäisi vielä todella epävarmasti.


[laskeskelin, että tää menis sun viestillä kakkossivulle, eli jos Kinoki ei tuu Tommyn mukaan, niin pelin voi lopettaa huoletta. Eli sulla on vapaat kädet päättaä, miten edetään. (: ]