Pilviä ja hopeareunus (sovittu)

[Kenichi]

Ken tunsi toisen kielen kosketuksen ja jotenkin aavisti siitä toisen odottaneen jotain tämmöistä. Se hieman hämmensi poikaa. Oliko toinen omalla tavallaan ajanut hänet tähän tilanteeseen ja pakottanut toimimaan tuolla yhdellä ainoalla tavalla. Pojan ajatukset kuitenkin katkesivat kuin seinään, tumman pojan suudellessa häntä uudelleen. Ken ei voinut kieltää etteikö se tuntunut hyvältä ja etteikö hän olisi halunnut sitä niin kauan että se melkein teki kipeää. Ken ei edes huomannut toisen vetäytyessä kauemmas, ja kun hän viimein sen havaitsi näki poika edessään ruskeat silmät jotka lumosivat hänet melkein saman tien.
Toisen kosketus oli lempeä ja tämän sanat olivat menossa hyvää vauhtia ohitse Kenin korvien. Poika tunsi lempeästi toisen käden kulkevan pojan keholla ja se tuntui paremmalta kuin poika olisi vain voinut uskoa. Kevyt näykkäys korvalehdestä tuntui hieman palauttavan poikaa takaisin maailman kirjoihin. Ruskea silmäisen pojan kuiskaus pojan mausta saivat hänet vastaamaan takaisin lyhyellä kuiskauksella. -Niin sinäkin. Se oli kaikki mitä poika sai suustaan. Kun poika vetäytyi kauemmas Kenistä huomasi hän jo toisen silmissä että jokin oli muuttunut äskeisestä ja pojan hieman tylyltä kuulostavat sanat vahvistivat sen. Tuo iso tumma poika vaati saada tietää mitä hän halusi toisesta. Ken hämmentyi tuosta ja hieman hätääntyikin. Hän ei tiennyt mitä vastata toiselle. Päälle vielä ryöppysivät toisen syytökset siitä että hän tarvitsisi toisen apua aineeseensa ja ettei hän olisi poikaa tarvinnut vietellä. Tämä sai pojassa pienen suuttumuksen aikaan mutta se oli vain pieni hiljainen ajatus hänen mielessään. Toisen virnistys oli kuitenkin kenin hieman rauhoittumaan kunnes toinen otti hänen etsimänsä taidehistoria kirjansa ja luentolehtiön. Clyde tiedusteli asiallisesti mikä hänen aiheensa oli. Ken olisi muuten ollut iloinen tästä avusta jos se ei olisi tullut niin huonoon aikaan. Nyt hänen suuttmuksensa leimahti liekkeihin rovion raivolla. Toisen istuessa tuolin käsinojalla, poika itse nousi seisomaan ja suuntasi vihaisen Clyden rauhallisen ruskeisiin silmiin. -Minä en todellakaan tarvitse mitään apua yhden aineen kirjoittamiseen ja vielä vähemmän minä sitä pyytäisin sitä sinulta, poika tokaisi toiselle ilman että mietti mitä suustaan päästi. -Ja sinä haluat tietää mitä minä sinulta haluan niinkö. Tällä hetkellä seurasi olisi ihaninta mitä voin saada, Ken jatkoi korottaen jo hieman heidän hiljaisesta puhelu äänestään. Sen sanottuaan poika hiljeni kokonaan.

[Clyde]

Clyde kohotti hyytävän halveksuvalla tavalla toista kaarevista kulmistaan.
"Vai seura sinulle kelpaisi", pitkä poika tokaisi sitten, viileällä äänellä. Hän ojensi lukulasejaan pitkän eturomensa kultaisella kynnellä ja pyöräytti sitten silmiään, huokaisten alistuneesti. Kissamaisin elkein nuorukainen liukui käsinojalta nojatuoliin ja rapsutti sitten raukean oloisesti kaulansa pehmeää ihoa.
"En oikein tiedä miten minun pitäisi suhtautua sinuun, itkeäkö vaiko nauraa. Sinä olet ollut yksinomaan röyhkeä ja ylimielinen koko sen ajan, jonka olen seurassasi viettänyt. Sinulle ei kelpaa ei sitten mikään, mitä sanon tai teen. Oletko niin ihastunut minuun, että sinulta menevät pasmat sekaisin kun vain vilkaisenkin sinuun?" Clyde kysyi pettävän rauhallisella, miltei kehräävällä äänellä, luoden pitkän, tutkiskelevan katseen toiseen, nuorempaan poikaan.
"Ymmärrät kai, Ichiko-muru, että minun kanssani leikkiminen on vaarallista touhua?" Clyde kysyi pilkallisesti, viitaten toiseen yleisellä koiran nimellä.
"Haluaisin tehdä selväksi, että mitä ikinä välillämme tapahtuisikaan... niin, käytä vain villiä mielikuvitustasi Ichiko, ei tulisi koskaan olemaan tasa-arvoista", Clyde sanoi, nousten tuolista kuin mustapantteri, astellen sitten kiinni toiseen poikaan, liu'uttaen pitkiä sormiaan toisen niskassa, pää kumarassa ja ruskeat silmät syvälle toisen sinisiin tuijottaen.
"Minä luovuin rakkaudesta kauan aikaa sitten, Ichiko, eikä kaltaisellasi pennulla ole mitään mahdollisuuksia palauttaa sitä suloista hekumaa takaisin. Minä en enää rakasta. Minä käytän hyväkseni. Haluan tehdä sen sinulle selväksi, sillä kaltaisesi suloisen, itsepäisen ja hemmotellun kakaran kannattaisi pysyä kaltaisistani erossa. Sinä olet painosi arvosta puhdasta, kiiltävää kultaa, Ichiko, ja olisi inhottavaa, jos sekaan joutuisi katinkultaa", Clyde kehräsi, sivellen sormillaan toisen pehmeää ihoa, pitkän pojan huulten painuessa yhä alemmas.
"Eikö vain olisikin inhottavaa, Ichiko?" Nuorukainen kuiskasi, ennen kuin kosketti kevyesti huulillaan toisen huulia.
"Minä olen kuin käärme, Ichiko. Luikertelen vaatteidesi alle aivan huomaamattasi ja puren sinua, saastutan sinut myrkylläni, eikä mikään sinua siitä puremasta paranna. Sinun veresi muuttuu ruusunpunaisesta mustaksi. Suloinen tuoksusi haalistuu ja haihtuu, ihostasi tulee aivan kelmeä kunnes olet tahdoton, voimaton orjani. Vihaisit minua jokaisella solullasi, muttet voisi tehdä mitään, sillä myrkkyni saisi sinut haluamaan minua vielä vihaasikin suuremmalla voimalla. Tärvelisin mahdollisuutesi onneen, Ichiko", Clyde kehräsi, suudelmien lomassa. Hän toivoi, että tämä lapsenomainen poika säikähtäisi, ottaisi kirjansa ja painuisi toiselle puolelle kirjastoa - jollei koko koulua - kirjoittamaan tutkielmaansa. Jättäisi hänet rauhaan. Mutta toisaalta hän taas toivoi, että poika jäisi, lankeaisi houkutukseen ja antautuisi hänen ansaansa, kietoutuisi siihen silkinhienoon verkkoon, josta oli mahdoton päästä pakoon.

[Kenichi]

[nyt on kait torstaia ^^ ]

Ken seisoi ja tuijotti toista ihmetellen totaalisesti omaa käytöstään. Ei hän normaalisti ollut tällainen. Hän oli rauhallinen, pelokas, ujo, herkkä poika jonka pinna ei todellakaan palanut helposti. Ja silti hän oli koko päivän käyttäytynyt kuin täysi kusipää. Sen hänkin tajusi jo nyt. Ja hän tajusi myös miten törkeästi oli kohdellut Clydeä. Vaikka poika ei näyttänyt hätkähtävänkään siitä juuri ollenkaan. Mutta se oli mennyttä. Ken kävi pientä sisäistä taistelua mutta ei antanut kasvojensa ilmeen muuttua. Ainoa merkki oli näkyvissä hänen silmissään. Jotka näyttivät hieman värisevän tunteiden kirjosta. Toisen alkaessa puhua poika kuunteli tarkasti. Hän mietti tarkkaan toisen sanoja ja harkitsi tarkoin mitä vastaisi takaisin
-en tiedä, ken viimein vastasi. -Ehkä olenkin, ehkä en. En osaa sanoa, hän jatkoi ja katsoi toisen silmiä mietteliäästi. -Olkoonkin se kuinka vaarallista tahansa, en tiedä mitä tehdä seuraavaksi. Ken tarkoitti sanojaan. Hän ei tiennyt miten edetä. Tasa-arvoista.. ja pah. Vähääkö hän siitä välitti, poika ajatteli mielessään.
Toisen astuessa lähemmäksi, Ken hätkähti hieman ja yritti jopa perääntyä. Hän tormäsi kuitenkin pöytään ja ennen kuin ehti huomatakkaan oli toinen hänessä kiinni. Tämän käsi niskassa ei tällä kertaa tuntunut yhtään hyvältä ja se pelotti hieman poikaa. Clyden sanat rakkaudesta saivat kylmät väreet kulkemaan pitkin pojan selkärankaa. Pojan käyttämät sanat jotka viittasivat hänen olevan koira eivät auttaneet tilannetta yhtään ja pennuksi kutsuminen melkein sai pojan vaikeroimaan pelosta. Hän todellakin pelkäsi tuota poikaa. Mutta toisen sanat siitä että hän olisi kultaa, nostattivat hieman hänen itse tuntoaan. Clyden mainitessa katin kullan poika katsoi toisen silmiä vakain silmin. -Minussa on jo katin kultaa, vaikka sinä et sitä uskoisikaan, Kenichi tiuskaisi toiselle, tuntiessaan pienen kyynelten nousevan silmiinsä. Muistot menneestä tulvivat mieleen, mutta poika hajoitti ne nopeasti ja kokosi itsensä. Samalla hetkellä Toisen huulet koskettivat hänen omiaan ja poika vaikeani nopeasti. Toinen suuteli keniä vähän väliä kuiskaten pelottavia varoituksia itsestään, mutta ne eivät poikaan vaikuttaneet. Hän nautti vain toisen suudelmista, antaen sanojen mennä ohitse korviensa. Kun tuo jättiläinen lopetti Ken avasi sulkemansa silmät ja katsoi vakaasti ja varmasti toiseen. Hän otti tumman käden niskastaan ja antoi sen pudota.
-Mitään mitä sinä teet tai sanot ei voi vahingoittaa minua. Minä olen kokenut jo niin paljon pahempaa ettei sinulla ole mitään mikä tekisi elämäni pahemmaksi, Ken lausui tuimalla äänellä toiselle. -myönnän että käytökseni sinua kohtaan on ollut törkeä ja minulla olisi tavoissakin parantamista, poika jatkoi hillitymmin. Hän tarttui käsillään toisen paidan kaulukseen ja veti tämän pitkään suudelmaan joka tuntui ainakin hänestä kestävän kauan. Viimein hän päästi toisen suudelmasta, pitäen kuitenkin tämän kasvot lähellään. -Voin vain nauttia teoistasi, poika kuiskasi hiljaisella äänellä.

[Clyde]

Clyde katsoi ruskein, tummunein silmin Kenichiin pitkän tuokion, kuunnellen toisen sanoja. Pojan viimeinen kuiskaus sai hänet kuitenkin nauramaan, pilkallista, kylmää ja ivallista naurua.
"Sehän on hyvä asia, sitten", Clyde sanoi, virnistäen niin, että hänen kulmahampaansa vilahtivat näkyvissä. Clyde ei ehkä juossut ympäriinsä öisin puremassa ihmisiä ja juomassa noiden verta, mutta mikäli hän sille tuulelle sattuisi, hän voisi kyllä tuottaa ruumiillista kipua toiselle. Hän oli päätellyt sen verran, että eniten henkistä tuskaa Ichikolle tuottaisi yksin jääminen, joten clyde hallitsi tilannetta. Hän voisi kerätä tavaransa ja lähteä tiehensä, eikä kellekään kävisi hassusti. Miksei hän siis tekisi niin? Ichiko olisi loukkaantunut ehkä hetken, kun pojan nuorekas viehätysvoima ei ollutkaan purrut toivotulla tavalla. Clyde laski kätensä pojan olalle.
"Usko minua kun sanon, teen sinulle palveluksen", Clyde kuiskasi, nojautuen lähemmäs ja kuljettaen kielenkärkeään pitkin pojan korvalehteä ja painaen sitten pieniä, polttavia suudelmia pojan kaulalle ja leukaan. Sitten Clyde kääntyi, tarttui kirjoihinsa ja lähti palauttamaan niitä hyllyihin.
Tässä oli juuri se syy jälleen kerran, miksi hän mieluummin pysytteli piilossa, vältteli oppitunteja ja muita oppilaita. Omasta asunnosta lähteminen aiheutti poikkeuksetta joka kerta ongelmia, tai ainakin yhdeksän kertaa kymmenestä. Clyde kulki hyllyjen välitse, asetellen kirjoja takaisin paikoilleen. Miksi näitä piti olla näin paljon? Clyde halusi jo pois.

{muista sit kanssa mitä lupasit jos men vastaa sulle puoleenyöhön mennessä! Me odotetaan sitä jo innolla.. *sytänsimmut*}

[Kenichi]

Ken katsoi pitkään toisen silmiä, kunnes tämän nauru sai hänet värisemään kylmästä. Toisen kulmahampaat pelottivat häntä lisää. Olipa tosiaankin vampyyri kerrakseen. Vaikka poika ei hetkeäkään uskonut että poika olisi oikeasti mikään veren imiäjä. Pojalla vain oli omat omituisuutensa. Kenin mieli oli todella sekaisin. Miksi hän halusi tällaisen tyypin seuraa. Tyypin joka ei todellakaan tekisi muuta kuin satuttaisi häntä pahasti ja heittäisi sitten koirille. Se ei todellakaan voinut olla se mitä hän halusi tältä. Hän ei tiennyt yhtään mitä tekisi nyt. Pojan suudelmat hänen kaulallaan ja leuallaan tuntuivat jotenkin oudoilta. Ei siltä mitä ne olivat olleet hetki sitten. Kuin hän olisi alitajuisesti huomannut jotain ja se sai hänet pelkäämään.
Clyden poimiessa kirjansa, ken jäi hetkeksi seisomaan paikalleen. Hän katsoi pojan loittonevaa selkää ja tunsi hieman yksinäisyyttä sisällään. Mutta hän karisti sen pois. Mielestään ja sydämestään. Tämä olisi varmasti paras vaihtoehto kaikille. Niin hänelle kuin tuolle tummalle nuorukaisellekkin. Ken suuntasi kohti kirjaston ulko-ovia. Esitelmän voisi aina tehdä toisena päivän, hän ajatteli itsekseen tuimana.